Aloitan meille vuoden hienoimmalla uutisella; Kasvattini Xena saavutti toisena whippettinä Suomessa agilityvalio-tittelin n. kuukausi sitten, onneksi olkoon Xena ja Birgitta vielä tätäkin kautta! Tarkoitus oli omistaa Xenalle täysin oma kirjoituksensa, mutta en ole vielä onnistunut hankkimaan Xenasta tarpeeksi onnistunutta ja tuoretta kuvaa oikeassa lajissaan, joten lisäillään niitä kuvia sitten sivuille ja plogiin kun muutamien netistä "löytämieni" kuvien ottajat antavat toivottavasti siunauksensa kuvien lainaamiseen. Xena saavutti kolmosluokan kaksi 0-voittoa jo useampi vuosi sitten, mutta joutui luopumaan täysipainotteisesta harjoittelusta ja kilpailemisesta useiksi vuosiksi jalkavaivojen vuoksi. Valiotitteli jäi siis harmittavasti yhden 0-voiton päähän. Xena täyttää tämän kuun lopussa jo 9 vuotta, ja kun Xenan jalat eivät ole nyt pidempään aikaan oireilleet, päätti Xenan omistaja/ohjaaja Birgitta kokeilla vielä varovaisesti vieläkö Xenalla vauhti ja taidot riittäisivät niukasta harjoittelusta ja runsaasta iästä huolimatta, ja jos ei vanha koira uusia temppuja opi niin ei se kyllä vanhoja helposti unohdakaan, sillä Xena räjäytti potin voittaen 0-virhepisteillä heti ensimmäisen kisansa tälle vuodelle, ja saavutti siis valiotittelinsä!

Edellisen plogikirjoituksen aikaan Iisa oli toipumassa kovasta operaatiosta hyvää vauhtia. Valitettavasti sekään ei jatkunut ihan onnelliseen tahtiin, vaan viikon kuluttua leikkauksesta Iisa alkoi vuotaa verta sellaiseen tahtiin että jouduimme ajamaan "pillit ulvoen" eläinlääkärillemme. Ontelo josta oli poistettu pieni maitorauhaskasvain, oli tihkuttanut verta ilmeisesti koko ajan, ja kun hyytymä yhtäkkiä lähti liukenemaan, alkoi veri valua paineella haavasta ulos. Iisa laitettiin painesiteisiin ja tippaan koko illaksi, ja vuoto saatiin onneksi rauhoittumaan. Toipuminen viivästyi taas kun Iisa menetti verta aika paljon, mutta onneksi se on hyvin sitkeä mummo ja aikoo ilahduttaa elämäämme vielä monta vuotta.

Rakas Iisa-mummelimme harmittelee ettei ehtinyt enää uimaan tälle vuodelle.

Kävimme Kuopion kolmipäiväisellä näyttelyturneella elokuun alussa, ja joku varoittelikin löytäneensä koirastaan punkin sen jälkeen. Tutkin omat koiramme silloin heti, mutta viimeinen tutkinta taisi jäädä suorittamatta kun Kuopiosta lähdimme. No, salamatkustajat löytyivät sitten aika monta kertaa suurempana myöhemmin... Meidän muiden uidessa autuaana ihananassa järvessä leirintäalueella, Milla oli enemmän kiinnostunut tutkiskelemaan rantapusikkoa. Mistään muusta koirasta ei punkkeja löytynyt, mutta Millalla niitä oli kaksi, toinen korvan takana, ja toinen eturinnassa. Ihmettelen vain miten ovelasti nekin olivat kätkeytyneet lyhytkarvaiseen koiraan kun eivät löytyneet rapsutellessakaan. Vasta kypsän maissinjyvän kokoisena ihmettelin että mikä ihmeen syylä Millalle on tullut korvan taakse. Mainittakoon etten ole kyseisten olioiden kanssa tarvinnut tehdä tuttavuutta aiemmin. Muutaman kerran olen nähnyt sellaisen normaalikoossaan mutten koskaan verta imeneenä. Omistamme sentään punkkipihdit joten niillekin tuli nyt ensimmäisen kerran käyttöä.

Uusi tuttavuus johon olisin mieluummin ollut tutustumatta

 

Raksalla on tapahtunut edistymistä, ei ehkä niin paljon näkyvää, mutta maan alle on kaivettu kymmeniä metrejä salaojia ja sadevesiputkia, ja sisätäyttöihin on saatu vesi- ja viemäriputket kaivettua, eli pöntön paikkakin on nyt sitten vakio, oli se sitten vaikka keskellä lattiaa (toivottavasti ei ole...). Myös terassien (3kpl) lattiat saatiin valettua. Parin viikon päästä tulee viimein sitten seinäelementit, jännittävää. Maa- ja pohjatyöt on ollutkin aika raskas ja "näkymätön" vaihe vaikka paljon onkin tehty ja verta ja hikeä valutettu. Ihanaa kun pääsee viimein tekemään jotain "näkyvää".

Etuterassin lattia valettuna

Neea - Äidin oma handleri. Koiratkin on päässeet jo merkkailemaan oman tonttinsa.

Kiia on pitänyt Nuutin leikityksestä huolta.

 

Vanhuksille on tärkeintä lämmin ja pehmeä peti -ainakin pään alla. (Jonathan)