Aloitimme uuden harrastuksen Lumin kanssa. Agility ei ole ihan vieras laji minulle, harrastin sitä vuosikausia springereideni kanssa viime vuosituhannella, ja olin useita vuosia myös koulutusohjaajana. Opiskeluvuosina Oulussakin kävin Millan kanssa yhden kauden agilityssa, kunnes totesin ettei innostus lajiin kulje geeneissä, nimittäin Milla ei oikein syttynyt lajiin, vaikka toki uskollisesti teki mitä pyydettiin makupalan eteen. Liekö sitten ohjaajasta kiinni.... Pentuesisar Xena puolestaan saavutti tulosta todella nopeassa tahdissa, ja ylsi jopa Suomenmestaruuskisoihin asti, ja jäi ainoastaan yhden nollavoiton päähän agilityvalio-tittelistä, mutta todella harmittavasti sinnikäs jalkavaiva pakotti se pois kilpakentiltä jo useita vuosia sitten. Nyt Xena treenailee varovasti taas ja jos paikat kestävät niin hopeanuoli saatetaan vielä nähdä kisoissakin, mutta ikää on jo 8,5 vuotta joten saa nähdä osoittautuuko agivalio-tittelin saavutus jo liian kovaksi tavoitteeksi.

Lasten myötä agility jäi itselläni taas useiksi vuosiksi taustalle, mutta kun Lumi jätettiin itselle nelisen vuotta sitten, huomasin aika pian että sillä olisi valtavasti potentiaalia myös agilityyn. Vastustusta vain on riittänyt. Yhtenä syksynä mahduimme jo mukaan agilitykurssille, mutta Lumi reväytti reisilihaksensa sopivasti ennen kuin kurssi ehti alkaa, ja toipumisessa meni useita viikkoja, joten tilaisuus meni taas sivusuun.  Seuraavaksi tuli pentujen vuoro. Kun Nuutti jätettiin pentueesta kotiin, päätin että tämän koiran potentiaalin ei enää anneta valua hukkaan. Agilitykurssit vain tuntuvat saavuttavan koko ajan niin valtavasti suosiota, että yllättävän vaikealta tuntui päästä harrastuksen syrjään kiinni. Nyt viimein pääsin viime viikolla alkaneelle kurssille mukaan, mutta sitten tulikin tenkkapoo; Lumillakin olisi vielä parhaat vuodet edessäpäin, ja Nuutilla on ikää vasta nipinnapin riittävästi agilityn aloittamiseen. Muutaman päivän jahkaamisen tuloksena oli, että otan Lumin mukaan kurssille, ja kun saan vapaat harjoitteluoikeudet, alan sitten treenata myös Nuuttia lajin pariin, viimeistään syksyllä kun siirrymme taas halliin treenaamaan.

Viime viikonloppuna kävimme taas hupireissun alias näyttelymatkan Vaasassa, lähes puolen vuoden tauon jälkeen. Matkaseura oli taas huippua, ja hotelli siisti, joskaan ei tippaakaan koirille soveltuva. Näyttelystä ei paljoa odotettu, kun tuomarivaihdoskaan ei yhtään eduksemme ollut, mutta päätettiin kuitenkin käydä virkistyksen kannalta jo kauan suunniteltu reissu. Sipu ja Pita olivat liian suuria tuomaritädille, joskin mainitsi sen sentään arvostelussa rehellisesti alentavan arvosanaa. Nuutti sen sijaan "mahtui" mittoihin ja voitti vieläpä junioriurokset. Paras uros kisassa tuli epävirallisesti sijoitus 5, ja ah niin epäkiitollinen vara-serti. No, yhtä ruusuketta rikkaampana matkasimme kotiin ja kiittelimme sentään mukavaa reissua.

Nuutin sydänkin tutkittiin pari viikkoa sitten Oulun Akuutissa. Doppler-tutkimuksen teki kardiologiaan erikoistunut eläinlääkäri Outi Niemelä, sama kuin veli-Hermannin sydämen reilu vuosi sitten tutkinut lääkäri. Nuutin sydän oli kaikin puolin täysin normaali, niin rakenteiltaan, toiminnaltaan, kuin virtauslukemiltaankin. Virallisen mitan saaminen taas tuntuu olevan kiven takana. Maastokisojakin on vain muutamia vuodessa n. 400 km:n säteellä, mikä meillä alkaa olla kipuraja, varsinkin kun puhutaan maastokisoista, joissa menee aina koko päivä. Nyt toukokuussa olisi kahdet kisat, toiset Kajaanissa ja toiset aivan kotikisat, joihin matkaa vain vaivaiset 15km. Ja meillä kaatuu Nuutin maastokirjojen saanti viralliseen mittaan. Oulussa on 5 mittamiestä, ja silti mittaustilaisuuden järjestäminen tuntuu olevan uskomattoman vaikeaa, yritetty on... Lumi sentään pääsee pinkomaan molempiin, mutta Nuutille jää tänä vuonna luultavasti ainoaksi kisaksi Hailuoto lokakuussa, mikäli nyt ehdimme saada siihen mennessä sille mittauksen järjestettyä. Pitää vissin lähteä Helsinkiin, siellä tuntuu noita mittaustilaisuuksia järjestettävän melko aktiivisesti.

Alla vielä pari kuvaa niin rakkaasta lasten nojatuolista, jota tosin meillä eivät lapset paljon pääse käyttämään, se kun on aina vallattu.

Nuutti eli Tikru eli Puttepossu

Lumi eli blondi eli Lumpero eli Humppi