Kyllä on tuskaista tämä pimeys ja loskaisuus, tulis edes kunnon valkoinen lumipeite. Plogiin kirjoittelun ja kotisivujen päivittelyn aktiviisuuden luulisi olevan suoraan verrannollinen kurjiin keleihin ja ikävään vuodenaikaan, mutta kun marraskuun vetämättömyys ulottuu myös tietokoneen käyttöön. Koirat nukkuvat myös paljon, eikä edes lenkille lähtö nostata samanlaista säpinää kuin normaalisti. Juoksuistakin meillä kärsitään parhaillaan. Lumi on aloittanut, ja Millan ja Iisan pitäisi alkaa tiputella ihan näinä päivinä. Yleisesti sanotaan että saman perheen nartut synkronoivat juoksunsa, mutta meillä se tapahtui ihan ensimmäistä kertaa vasta viime keväänä, ja mielenkiinnolla odotan jatkuuko tämän juoksun kanssa samoin, ainakin kaikilla on olleet välit aika vakiot 7 kuukautta ja 1-2 viikkoa päälle. Toisaalta helppoa urosten kanssa kun ei jatkuvasti ole joku nartuista juoksulla, mutta pissatusulkoilut käyvät jo ihan työstä kun housuihin vaihdellaan suojia sarjatyönä. Lähikaupan kassasetäkin varmaan ihmettelee että mahtaa rouvalla olla jo pidätysongelmia kun yhtenään ostelee pakettikaupalla pikkuhousunsuojia...

Viime viikonloppuna oli meidän osalta vuoden viimeinen näyttely Jyväskylässä, ja päätimme tehdä reissun tyttöporukalla pidemmän kaavan mukaan, eli kera hotelliyön ja buffet-aamiaisen, kivaa oli! Nuutti oli kyllä pieni poikkeus tyttöporukassamme, ja suurella innolla ja ylpeydellä se pääsi kaitsemaan kahden nartun haaremiaan, eli Pitaa ja Sipua. Pita on ollut alusta lähtien sen ensirakkaus, eikä se vieläkään suhtaudu yhtä suurella lämmöllä keneenkään muuhun tyttöön  Näyttelyn tulokset olivat meidän osalta keskinkertaiset, paitsi Nuutti voitti hienosti junioriurokset ja oli vielä viimeisten jatkoon plokattujen joukossa paras uros-luokassa, mutta kypsemmät kollegat veivät vielä sijoitukset. Heikille ja Annelle vielä onnittelut Remon valioitumisesta! Me suuntaamme seuraavaksi tammikuussa kylmään Kajaaniin.

Olen vetänyt Keminmaan Arctic Agility Teamille sunnuntaisin näyttelytottumustreenejä, ja siinä kylkiäisenä Nuutti on päässyt vähän lisää agilityn makuun. Siinä lienee meillä seuraava harrastussuuntaus maastojen ohella, täällä kun on ARCT:n ja Tornion Kennelkerhon myötä aivan Suomen (ja maailman) huikeinta kärkeä agilityosaamisessa. Pitäisi vaan kärkkyä paikkaa heti seuraavaan alkeiskurssiin, paikat kun tuntuvat olevan aina niin kuumaa kamaa että ovat samantien täynnä.

Siinäpä ne kuulumiset, kuvia ei tällä kertaa ole tarjolla koska alkaa olla se aika vuodesta kun minun kamerassani alkaa valotehot loppua. Joka vuosi kirjoitan joulupukille järkkärin toivossa, mutta pukkiraukalla ei taida rahat riittää aikuisten lahjoihin kun lapsia on niin paljon muistettavana...