Sain hyvin ikäviä uutisia maanantaina; Onni oli poissa. Onni oli kohdannut käärmeen kanssa ikävin seurauksin, eikä ehtinyt saada eläinlääkärin apua ajoissa, joskaan se ei olisi välttämättä tuonut riittävää apua kuitenkaan.

Uutinen oli shokki meille, eikä vähiten siksi, että olimme juuri lauantaina nähneet sen viilettävän Kemin maastokisoissa vieheen perässä suupielet onnesta virnistäen ja täynnä elämänvirtaa, juuri sellaisena kuin olimme Onnin tottuneet näkemäänkin. Vielä suurempi shokki oli varmasti Mialle ja Mian perheelle, suurimmat myötätuntoni ja pahoitteluni heille. Onni oli todella hauska persoona, taisin sanoa viimeksi viikonloppuna, että Onni on kuin kahdeksanviikkoinen pentu kaksivuotiaan ja kaksikymmentäkiloisen koiran kehossa, niin huoleton ja iloisen energinen suhtautuminen sillä oli kaikkeen elämässä. Ja kuten Mia itse sanoi, Onni teki kaiken niin täydellä sydämellä kuin eläisi viimeistä päivää. Ehkä sillä olikin kiire tehdä ja kokea kaikki kahdessa vuodessa kun tiesi ettei saa enempää aikaa...

Meillä oli myös hyvin vaiherikas ja yllättäviä käänteitä sisältävä viikonloppu, mutta niistä myöhemmin. Nyt on vielä sulattelemista tässä järkyttävimmässä uutisessa, jota ei voi oikein uskoa vielä todeksi. Tämä kirjoitus on omistettu Onnin muistolle. Ikävöin sitä jo nyt.

Onni 23.3.07 - 8.6.09