Rakkaista rakkain mummokoiramme Iisa lähti tuonpuoleiseen kuukausi sitten. Iisalla oli pitkittynyttä ripulia, ja diagnoosin mahasyövästä, joka oli levinnyt myös ohutsuoleen, saimme vain kaksi viikkoa ennen loppua, joten kaikki tapahtui niin nopeasti ettei ajatukseen elämästä ilman Iisaa oikein ehtinyt tottua. Toki olimme tietoisia että viimeisiä vuosia vietetään yhdessä, olihan Iisalla ikää jo 12,5 vuotta, mutta tuntui että Iisa oli kesän jälkeen paremmassa kunnossa fyysisestikin kuin muutamaan vuoteen, ja ajattelin sen elävän kuitenkin vielä muutaman hyvän vuoden. Viimeiset päivät olivat kuitenkin jo kivun kanssa kamppailua, joten Iisasta luopuminen ei ollut samanlaista epäröintiä ja epätietoisuutta oikeasta hetkestä kuin mitä oli Jonathanin kanssa viime helmikuussa.
Suru on siis väistymässä ja hymy nousee väkisinkin huulille kun ajattelen edesmennyttä Iisaamme. Vitsailimme usein tuttavapiirissä että Iisalla on monta elämää kuten kissoilla, ja laskimme kuinka mones oli menossa. Kerrompa pienen tarinan sen useasta elämästä. Iisahan tuli meille suloisena pienenä nyyttinä parin kuukauden ikäisenä. Iisa oli pentueensa ainoa tyttö, joten se oli varmasti jo pentulaatikossa käynyt kovat kamppailut oikeuksiensa puolesta poikalauman keskellä. Nelikuisena pentuna se joutui ensimmäiseen vastoinkäymiseen, kun toinen koira juoksi sitä päin, ja Iisalta repesi nivelsiteet takajalan kintereestä ja polvesta. Vaihtoehtona oli joko vaativa leikkaus jonka onnistumiselle ei ollut mitään takeita, tai puolen vuoden hihnalenkit ja jalka paketissa koko ajan. Valitsimme jälkimmäisen, vaikka kurjalta tuntuikin whippetin lapsuuden kuluessa ilman hepuleita ja rallaamista. Jalasta tuli kuitenkin ihan kelpo normaaliin elämiseen, vaikka kinner oli jäykistynyt hieman vinoon eikä taipunut kuten normaali, ja Iisa istui koko elämänsä toisella kankulla. Kahden maan muotovaliokin siitä valmistui helposti, vaikka muutamat huomautukset "lerpattavista" kintereistä saatiinkin. Vain juoksu-ura kilpailumielessä siltä kiellettiin kokonaan.
Yksi juhannus vietettiin päivystyksessä Iisan juostua uintireissulla rantakaislikossa piilotelleeseen ankkuriin, josta törrötti paksu harjateräs. Piikki upposi Iisan rintaonteloon, ja oli todella millien päässä ettei se osunut sydämeen tai puhkaissut keuhkoa. Rytäkästä selvittin muutamalla tikillä ja antibioottikuurilla. Iisa kävi läpi kolme suurta leikkausta, yhden hätäsektion, yhden maitorauhaskasvainten poiston ja kohdunpoiston, jossa myös samalla poistettiin maitorauhaskasvaimia. Se kasvatti maailmaan kaksi pentuetta, joista ensimmäisessä oli 6 pentua, ja jälkimmäisessä hiukeat 11, joista 3 kuoli jo kohtuun tilanpuutteen vuoksi, ja senkin pentueen se hoiti huolellisesti ja rakkaudella vaikka synnytti ensin normaalisti 3 pentua, loput jouduttiin leikkaamaan komplikaatioiden vuoksi, ja Iisa oli rankasta synnytysrupeamasta itsekin heikossa kunnossa. Samoin se oli ensimmäisenä ottamassa vastaan synnytyslaitokselta kaikki kolme lastamme, ja huolehti aina laumastamme. Se ehti asua kanssamme seitsemässä eri osoitteessa, ja koti oli aina siellä missä mekin olimme. Olen onnellinen nyt että se ehti asettua vielä tähän uuteen ja toivottavasti lopulliseen kotiimme, jonka pihatuomen alle Iisa sai myös viimeisen leposijansa. Iisa oli aina sitkeä ja itsepäinen, oikea leijonaemo. Sen motto oli aina elää ja mennä täysillä eteenpäin, vastoinkäymiset olivat vain hidasteita. Iisa jätti varmasti lähtemättömän vaikutuksen kaikkiin jotka sen persoonan tunsivat. Iisalla oli sydän puhdasta kultaa.
Ihmeellistä sattumaa kyllä, samana päivänä kun saattelimme Iisan viimeiselle matkalle, tuli Iisan tytär Inka meille. Perheen lapsella oli allergia äitynyt niin pahaksi että Inkalle oli pakko etsia uusi koti. Inka on luonteeltaan yhtä rakastettava kuin emänsäkin, ja olisin mielellään voinut pitää sen itselläni, niin hyvin se sopeutui meidän laumaankin, mutta onneksi Inkalle oli monta hyvää kotia tarjolla, joista yritin miettiä parhaan valinnan. Inka pääsi Nuutin siskon, Kanelin seuraksi asumaan Haukiputaalle. Toivoin tekeväni asiassa kaksi hyvää kerralla, koska Kanelikin oli kaivannut kovasti whippetseuraa, ja Inka tarvitsi ehdottomasti myös leikkiseuraa, koska se oli jo muutama kuukausi aiemmin menettänyt oman koirakaverinsa. Hyvin on Inkalla ja Kanelilla alkanut yhteiselämä sujumaan, toivottavasti saan tytöistä jotain yhteiskuvaa myöhemmin tänne blogiinkin. Muutama kuva kuitenkin Inkasta meillä:
Inka osasi pitää jöötä meidän rasavilli-Nuutillekin
Nuorimmilla synkkasi parhaiten, vanhemmat yrittää kipittää perässä.
Ja Inkan ei pitänyt juuri välittää leluista. Meillä sai aika äkkiä puputkin kyytiä.
Mukavaa joulunodotusta kaikille blogin lukijoille! Itse ainakin odotan joulua aivan innoissaan, koska olen kuullut vähän huhuja että joulupukki muistaisi minua tänä vuonna aivan erityisellä Canonin paketilla... Lupaan olla kyllä ensi vuonnakin yhtä kiltti!
]]>
) otin viimein itseäni niskavilloista kiinni ja kuvasin yläkerran sekä aiemmasta kuvakavalkaadista puuttuneet tilat. Pahoittelut taas kuvien laadusta, joko kamerani tai minä en pysty parempaan. Otan mielelläni vastaan suosituksia perusteluineen kommentteihin kohtuuhintaisesta järkkäristä monikäyttöisellä putkella...
